Sukututkimus

Vaikka sukukirja valmistui vuonna 2011, suvun tietoja päivitetään jatkuvasti. Voit lähettää lisäyksiä ja korjauksia sukuseuralle esimerkiksi palautelomakkeen tai jäsenlehdissä mainittujen osoitteiden kautta.

Sukuseuran sukututkijana toimii Saila Tuokko.

Sukututkimuksesta yleisesti

Sukututkimus on sukulaisuussuhteiden selvittämistä, joka yleensä aloitetaan etsimällä ja tutkimalla kotoa löytyviä asiakirjoja kuten esimerkiksi perunkirjoja, virkatodistuksia ja perheraamatun sukutietoja. Lisäksi sukulaisia haastattelemalla saadaan muistelmia, ajankuvauksia ja perimätietoa.

Riippuen paikkakunnasta millä asuu, voidaan arkistotyöskentelyyn siirtyä yleensä silloin, kun on tiedossa henkilön nimi, syntymäaika ja – paikka noin ennen vuotta 1900. Maakunta-arkistoissa on omien alueidensa kirkonkirjat keskimäärin 1949 vuoteen asti, jolloin arkistotyöhön voi siirtyä jo aiemmin. Karjalaisten tiedot ovat Mikkelissä eikä 1900-luvun kirkonkirjamikrofilmejä kaukolainata lainkaan vaan niitä on paikanpäällä käytävä tutkimassa. Myös oman alueen kirkkoherranvirastoon voi kysyä pääsyä.

Sukututkimus arkistossa aloitetaan etsimällä syntyneiden ja kastettujen luettelosta syntyneen lapsen nimi ja syntymäaika. Tällöin löydetään vanhempien nimet, syntymätalo ja – kylä, kummit sekä kastajan nimi.

Seuraavaksi siirrytään etsimään rippikirjoista oikea kylä ja talo, jolloin saadaan vanhempien syntymäajat ja mahdollisesti syntymäpaikat. Rippikirjoissa ovat seurakuntalaiset lueteltuina perheineen ja muine asukkaineen. Tietoa löytyy myös esimerkiksi mistä ja minne henkilöt ovat muuttaneet. Vanhempien syntymäaikojen ja – paikkojen perusteella palataan taas syntyneiden ja kastettujen luetteloon etsimään heille vanhemmat.

Lastenkirjoja pidettiin varsinkin itäsuomalaisissa seurakunnissa ja niihin merkittiin ne perheen lapset, jotka eivät olleet vielä suorittaneet rippikoulua.

Rippi- ja lastenkirjoihin ovat nimet, syntymäajat sekä sukulaisuussuhteet merkittyinä varsin hyvin.

Kuolleiden ja haudattujen luetteloista saadaan tiedot kuolinajasta, hautauspäivästä sekä kuolinsyy (jos merkitty).

Vihittyjen luettelosta löytyvät tiedot vihkipäivän lisäksi myös sulhasen ja morsiamen kotipaikoista ja usein myös ammatit/arvot.

Muita tärkeitä luetteloita ovat muuttaneiden luettelot sekä mielenkiintoisia asiakirjoja mm. perunkirjat, tuomiokirjat, pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat, sotilasrullat, jne. Aikoinaan vähävaraisista ja kunnollisista henkilöistä ei välttämättä ole jäänyt minkäänlaista jälkeä aikakausiensa kirjoihin. Mikäli syyllistyi rikokseen tai oli luonteeltaan äkkipikainen, saattoi henkilö päätyä käräjille, jolloin jonkinlainen johtolanka on löydettävissä ja parhaimmissa tapauksissa riittävästi eritelty kertomus sukulaisista.

Rippikirjojen puuttuessa voi tietoa etsiä maa- ja/tai henkikirjoista, mutta ne eivät ole yhtä tarkkoja kuin kirkolliset lähteet, sillä maa- ja henkikirjat ovat laadittu verotusta varten. Maakirjat ovat vanhin käytettävä luettelo veroista, joita kannettiin kiinteistöistä ja niihin merkittiin tieto talon isännästä. Isännän nimi jähmettyi yleensä samaan muotoon vuosikausiksi, kun nimi kopioitiin uuteen maakirjaan edellisestä. Veronvelvollisen tai talon tunnistamiseen riitti useimmiten vanhentunutkin merkintä isännästä. Kylien nimiä merkittiin maakirjoihin vain joinakin vuosina, sukunimien kirjaaminen oli vaihtelevaa eikä lasten tai naisten nimiä kirjattu. Vanhin säilynyt Jääsken alueen maakirja on vuodelta 1543.

Henkikirjat ovat tärkeimpiä korvaavia ja täydentäviä lähteitä kirkonkirjoille etenkin koskien 1600- ja 1700-lukua. Niitä alettiin pitää 1630-luvulta lähtien. Henkiverotusta koskeneet säädökset ovat määränneet sen, mitä väestöryhmiä kunakin ajankohtana tuli merkitä luetteloihin. Aluksi henkirahaa perittiin jokaiselta 12 vuotta täyttäneeltä, kunnes henkirahan perintärajoiksi vakiintuivat ikävuodet 15–63. Yläikäraja poistettiin käytöstä isänniltä ja alaikäraja korotettiin 16 vuoteen vuonna vasta vuonna 1865. Ala- ja yli-ikäisten lisäksi henkirahan maksusta vapautettuja olivat ajoittain muutamat erityisryhmät kuten köyhät, vaivaiset, piispat ja sotilaat. Henkikirjaan alettiin 1700-luvulla merkitä kaikki asukkaat riippumatta siitä tuliko heidän maksaa henkirahaa. Hyvinä satovuosina oli veronmaksukykyisten määrä suurempi kuin huonoina, mikä vaikutti siihen kuinka paljon väkeä henkikirjoituksen toimittaja kirjasi luetteloon. Henkikirjojen tietojen täydellisyyteen tai puutteellisuuteen ovat vaikuttaneet edellä mainittujen lisäksi alueelliset erot tavoissa ja tehokkuuksissa kuin myös kirjureiden tunnollisuus. Kylien nimet merkittiin henkikirjaan aivan alusta lähtien, mutta talojen nimet vaihtelevasti ja vasta 1700-luvulta säännöllisemmin. Henkilötietojen merkitseminen vaihteli suuresti ajasta ja paikasta riippuen. Toisinaan merkittiin vain ruokakunnan päämiehen nimi ja muut asukkaat merkittiin lukumäärällisesti sarakkeisiin. Toisinaan merkittiin asukkaiden sukulaisuussuhde päämieheen nimellä ja toisinaan ilman nimeä. Naisten nimet on kirjattu epätäydellisemmin kuin miesten.

Munukat

Suvun esi-isä on Pietari Munukka, joka mainitaan verotusluetteloissa Kirvunkylässä vuosina 1562–63 samassa neljännesmiehenä neljänneskunnassa Martti Munukan jälkeen.  Neljänneskuntaan kuului kolme nautakuntaa ja sillä oli oma päällysmiehensä, neljännesmies, jonka tehtäviin kuului verojen kokoaminen ja kuljettaminen nimismiehen taloon, josta tämä huolehti niiden viemisen Viipuriin. Koska patronyymit (isännimi eli ilmaus kenen tyttärestä tai pojasta on kyse) puuttuvat asiakirjoista, Martin ja Pietarin keskinäistä sukulaisuussuhdetta ei tiedetä.

Pietarin pojat Antti ja Lauri mainitaan verotalonpoikina Maamäessä mm. Antti vuosina 1591–1629 ja Lauri 1618–1626. Lauri muutti Kirvunkylään 1630-luvulla, jolloin Laurin poika Olli otti Maamäen tilan isännyyden. Kaiken kaikkiaan Pietarin jälkeläisiä on tiedossamme yli seitsemäntuhatta henkilöä.

Munukan sukututkimuksessa on muutamia henkilöitä ja sukuhaaroja, joita ei varmuudella ole pystytty yhdistämään oikeaan paikkaan suvussamme.  Tällaisia ovat mm. Jääsken Järvenkylässä 1500-luvulla mainitut Lauri Munukka jälkeläisineen, Reko Munukka, Niilo Munukka lapsineen, Martti Munukka, Hannu Munukka ja Kauppi Munukka. Kirvun puolella sukujohtoisuudeltaan epäselviä ovat mm. Pärttyli Jaakonpoika Munukka, Antti Munukka ja Elli Jaakontytär Munukka. Edellä mainituista löytyy hyvin vähäisiä merkintöjä 1600-luvulta.

DNA-sukututkimusprojekti

Kipinä DNA-sukututkimukseen syttyi vuonna 2013, jolloin Munukan sukuseuran kutsumana oli useita sukuseuroja koolla Orimattilan Jymylinnassa. Tällöin Matti Räihä Räihän sukuseurasta piti erittäin mielenkiintoisen luennon DNA-sukututkimuksesta ja sen mahdollisuuksista; ehkä sen avulla saisimme varmuuden tähän vuosikausia mieltä vaivanneeseen kysymykseen.

Munukan ja Munnukan sukuseurat lähtivät epäröimättä hankkeeseen mukaan ja sovittiin, että Saila Tuokko Munukan sukuseurasta koordinoi hanketta tiedottaen molempia sukuseuroja yhtä aikaa projektin etenemisestä sekä tuloksista. Päätettiin valita molemmista sukuseuroista kaksi miestä näytteiden luovuttajiksi, jotta saisimme varman tuloksen. Tarkkuuden vuoksi päätettiin valita 67-STR-merkkigeenin isänlinjatutkimus amerikkalaiselta Family Tree DNA-yritykseltä, joka on johtava alan yritys. Päätimme myös osallistua tuloksilla Suomi-DNA-projektiin, johon kootaan suomalaisten DNA-tietoja.

DNA-tulokset valmistuivat loppukesästä 2014 osoittaen, että Munukat ja Munnukat ovat samaa sukua! DNA-tutkimuksen tulokset tukevat kirkonkirjalöytöjä sekä vahvistavat oletuksen yhteisestä esi-isästä sukujen kesken. Yhteydet ovat olemassa täysin kiistattomasti!