Seura järjestää

Sukuseura on järjestänyt useita kotiseutumatkoja Kirvuun. Näillä matkoilla vanhemmat jäsenet ovat kokeneet rakkaat muistonsa uudestaan ja nuoremmat jäsenet ovat nähneet suvun entisiä asuinseutuja. Lyhyempiä retkiä on tehty esimerkiksi teattereihin karjalaisia näytelmiä katsomaan. Juhlia ja tapahtumia on pidetty erityisesti Lahden alueella, mutta niitä on myös pyritty pitämään eri paikkakunnilla, jotta mahdollisimman monen jäsenen olisi mahdollista osallistua toimintaan.

  • 15.8.1998 sukua kokoontuu Lahteen Helmi Munukan kutsumana. Perustetaan työryhmä sukuseuran perustamista varten
  • Munukan sukuseuran perustamiskokous pidettiin 7.8.1999
  • Ensimmäinen Munukan Uutiset-lehti ilmestyi vuonna 1999
  • Vuonna 2000: kaksi lehteä, sukujuhla Vääksyssä sekä ikäihmisten iltapäivä Tampereella ja Orimattilassa
  • Vuonna 2001: kaksi lehteä, ”iloinen iltapäivä” Imatralla, sukujuhla Tukholman risteilyllä
  • Vuonna 2002: kaksi lehteä, sukujuhla Kangasalalla, kirjatyöryhmä perustettiin, sukuseuran vaakuna valmistui
  • Vuonna 2003: kaksi lehteä, sukujuhla Anjalankoskella, Wanhan ajan Karjalaisten iltamien järjestäminen yhdessä Ovaskan sukuseuran ja Kirvun Pitäjäseuran kanssa Orimattilassa
  • Vuonna 2004: kaksi lehteä, kaksipäiväinen kotiseutumatka Kirvuun jossa myös sukujuhla, Wanhan ajan Karjalaisten iltamien järjestäminen yhdessä Ovaskan sukuseuran ja Kirvun Pitäjäseuran kanssa Orimattilassa
  • Vuonna 2005: kaksi lehteä, yhteinen sukujuhla Munnukoiden kanssa Karjalatalolla Helsingissä, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Lahdessa, sadonkorjuuiltamat yhdessä Ovaskan sukuseuran kanssa
  • Vuonna 2006: yksi lehti, sääntömuutos, tutustuminen Pitäjämuseoon, sukujuhla Mäntsälässä, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Haminassa
  • Vuonna 2007: yksi lehti, vuosikokous Mäntsälässä
  • Vuonna 2008: yksi lehti, vuosikokous Lahdessa, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Tampereella, markkinailtamien järjestäminen yhdessä Ovaskan sukuseuran kanssa Orimattilaan
  • Vuonna 2009: yksi lehti, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Kuopiossa, vuosikokous Lahdessa
  • Vuonna 2010: yksi lehti, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Helsingissä, vuosikokous Lahdessa
  • Vuonna 2011: yksi lehti, sukukirja valmistui (julkistamistilaisuus Orimattilassa), kotiseutumatka Kirvuun ja Viipuriin, vuosikokous Lahdessa
  • Vuonna 2012: yksi lehti, vuosikokous Lahdessa, kantolippu valmistui ja vihittiin käyttöön kesäkuussa Karjalaisilla kesäpäivillä Lahdessa
  • Vuonna 2013: yksi lehti, vuosikokous ja sukujuhla (useita sukuseuroja) Orimattilassa, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Porissa, kotisivujen uudistaminen aloitettiin, Kirvu 1935-dokumentti tekstitettiin ja siirrettiin DVD:lle
  • Vuonna 2014: kaksi lehteä, vuosikokous Orimattilassa, näytettiin jäsenistölle Kirvu 1935-filmi, osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Lappeenrannassa, yhteistyönä Munnukan sukuseuran kanssa tehtiin DNA-sukututkimus
  • Vuonna 2015: yksi lehti (Munukan ja Munnukan sukuseurojen yhteinen jäsenlehti), osallistuminen Karjalaisille kesäpäiville Hyvinkäällä, sukuseuran 15 vuotisjuhla Orimattilassa
  • Jokaisena toimintavuotena on ollut useita sukuseuran hallituksen ja erilaisten työryhmien kokouksia